Remontin suunnittelu ja eteneminen

Meille on tärkeää, että tilaaja tietää mitä on sovittu ja työ etenee aikataulussa. Lopputulos ratkaisee, joten 100% tyytyväisyystakuu on jokaisen työmme tilaajan oikeus.

1. Ilmainen arviointi, jonka avulla kartoitetaan asiakkaan toiveet. Samalla saatte ammattilaisen neuvot remontin järkevästä ja luotettavasta toteutuksesta.
2. Urakkatarjous tai vaihtoehtoisesti tuntityö.
3. Kirjallinen sopimus laaditaan tarkasti siten, että siitä käy esille urakasta aiheutuvat kustannukset ja työn kulku.
4. Työt aloitetaan sovitun aikataulun mukaisesti.
5. Työn jäljet siivotaan muuttovalmiiseen kuntoon siten, että työn tilaaja saa sovitun mukaisen kohteen käyttöönsä.
6. Laatu on meille tärkeä! Kuittaamme molemmin puolin työn tehdyksi.

Pidämme erityisen tärkeänä noudattaa sovittuja aikatauluja ja laadittuja kirjallisia sopimuksia, sekä hyvän rakentamistavan mukaista toteutusta. Käytämme ainoastaan suomalaista ammattityövoimaa.

Kotitalousvähennyksen ansiosta kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetyn työn kustannuksia voi osittain vähentää verotuksessa. Vähennyksen suuruus on enimmillään 2000€ / henkilö. Vähennyksen voi saada tavanomaisesta asunnon kunnossapidosta ja perusparannuksesta.

Referenssit

Siikaranta-opisto, Espoo
Asunto Oy Helsingin Sirkkalanmäki, Helsinki
Alfred A. Palmberg, Etelä-Suomi
Kaakelikeskus Oy, Helsinki
Tukirakenne Oy, Espoo
Lukuisia yksityisasiakkaita eri puolilla pääkaupunkiseutua

Vain parasta on tarjolla!

Sertifioitu vedeneristäjä

Älä epäröi. Tilaa ilmainen arviokäynti!

Jätä yhteystietosi ja kerro kuinka voimme auttaa, niin palaamme asiaan ensi tilassa.

Laatoitustyöt tehdään alueella HELSINKI - ESPOO - VANTAA. Taloyhtiöille ja kotitalouksille.

Lue lisää kotitalousvähennyksestä.

Suur-Helsingin Laatoituspalvelu | 050-528 6674 | Haimoonraitti 66, 03400 Vihti | info@suur-helsinginlaatoituspalvelu.fi